Hei sinä, uusi lukija tai jo sivustollamme vieraillut kävijä!

Toivotamme sinut tervetulleeksi ammattivalokuvauksen mielenkiintoiseen ulottuvuuteen.

Olemme puhtaasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta päättäneet perustaa ammattivalokuvaukseen erikoistuneen sivuston, jonka tarkoituksena on jakaa ajankohtaista ja kiinnostavaa tietoa niin kaupallisesta valokuvaamisesta, valokuvien käytön tekijänoikeuksista, alan tulevaisuuden näkymistä sekä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia ammattivalokuvaus tuo mukanaan.

Ammattivalokuvauksesta

Valokuvaus on ihmetyttänyt ja ihastuttanut meitä jo sen keksimisen alkuajoista lähtien. Itse asiassa niin paljon, että valokuvauksesta on tullut luovilla aloilla erittäin suosittu ammatti. Moni valokuvaaja päätyy alalle kokemuksen kautta, eikä kyseisessä ammatissa pohjakoulutus ole välttämättä niin tärkeää kuin monissa muissa ammateissa. Moni valokuvaamisesta ammattina kiinnostunut nuori suuntaa kuitenkin ensimmäisenä koulun penkille, sillä Suomesta löytyy runsaasti alan opistoja ja korkeakouluja.

Vaikka valokuvaaminen on monipuolinen ja mielenkiintoinen ammatti, ylittää tällä hetkellä tarjonta kysynnän määrän. Uusia valokuvaajia tulee alalle enemmän kuin mitä vanhoja ehtii jäädä eläkkeelle, ja siksi moni valokuvaaja päätyykin freelanceriksi tai yrittäjäksi. Voitkin löytää sivustoltamme lisää tietoa siitä, miltä näyttävät valokuva-alan yrittäjän tulevaisuuden näkymät, millaisia haasteita yrittäjyys tuo mukanaan ja millaisia kuvauskeikkoja alalta yleensä löytyy.

Lisäksi mielestämme on ollut mielenkiintoista nähdä, miten visuaalisuuden merkitys myös yrityksissä on kasvanut valtavasti. Valokuvien rooli osana yrityksen markkinointia, brändiä ja tuotekuvausta on suuri, joten sillä on paljon merkitystä, millaisia kuvia otetaan ja millaisia ne ovat laadultaan. Ammattivalokuvaajan palkkaaminen ei aina kuulu jokaisen yrityksen prioriteetteihin, mutta kaupallisesta näkökulmasta katsottuna digitaalinen sisältö ratkaisee tänä päivänä usein sen, pysyykö asiakas sivustolla vai jatkaako hän matkaansa kilpailijan sivuille. Jos aihe kiinnostaa, voit lukea sivustoltamme lisää ammattivalokuvien merkityksestä yrityksen menestyksessä sekä tutustua vinkkeihin, joiden avulla ammattivalokuvaaja on mahdollista sovittaa myös pienen yrityksen budjettiin.

Pyrimme päivittämään sivustoamme tasaiseen tahtiin uusien ja monipuolisten artikkeleiden muodossa, joiden parissa et tule varmasti kyllästymään! Lukemisen iloa!